Havanna-Varadero 24.1. – 8.2.2012

 Tiistai 24.1.2012

Taksi oli tilattu noutamaan meitä lennolle Kuuban Varaderoon klo 04:30 ja yön aikana oli taas satanut lunta. Mietin hetken, miten saan kevyet kesäkengät pysymään kuivina kahlatessani  lumikinosten halki taksille.  Laitoin kenkien päälle kahden litran pakastepussit ja ongelma oli ratkaistu J.  Kannattaisikohan patentoida idea?

 Lentoasemalla oli vain kaksi lähtöselvitysvirkailijaa ja jonot olivat pitkät. Ne eivät suinkaan kulkeneet ”karsinoissa” vaan läpi koko hallin tukkien jo kulkuväyliä. Noin klo 05:10 tuli paikalle lisää virkailijoita ja jonot siirrettiin oikeaan paikkaan. Turvatarkastusjono valtasi seuraavana koko hallin, mutta eiköhän sekin saatu pian järjestykseen, kun päivä lentoasemalla pääsi alkuun.

 Lento sujui aikataulujen mukaan. Ensin reilut seitsemän tuntia Kanadan Halifaxiin. Tarjolla oli matkalipun hintaan kuuluvana aamiainen  ja muutaman tunnin kuluttua sai ostaa kahvia/teetä ja muita juomia sekä pientä syötävää. Täytetyt sämpylät tosin loppuvat jo ennen riviä 30.  Me istuimme rivillä 31 ja rivejä jatkui 39:ään asti.  Korvapuusteja sentään riitti kaikille.

 Halifaxissa menimme samaan odotusaulaan kuin edelliselläkin Atlantin ylittäneellä matkalla. Nyt siellä ei ollut ilmaisia tarjottavia vaan parilta tiskiltä sai ostaa syötävää ja juotavaa sekä matkamuistoja.  Maksutavaksi kävi vain US - tai Kanadan dollarit sekä luottokortit.

 Halifax-Varadero välin neljän lentotunnin aikana tarjottiin koneessa välipala: rullalle käärittyä tomaattimunakasta ja jotain perunamössöä.  Erikseen myytiin kahvia/teetä ja muita juomia.  Ennen tarjoilun alkamista näin stuertin kulkevan koneen etuosaan tarjottimen kanssa, jossa oli täytettyjä sämpylöitä.  Meille sellaisia ei ollut myynnissä.

 Varaderon lentoasemalla passien ja käsimatkatavaroiden tarkastus sujui kaikkiaan joutuisasti.  Edes läppäriin ei kiinnitetty mitään huomiota vaikka etukäteen olin kuullut varoituksia asiasta.  Rahanvaihto onnistui lentoaseman ulkoseinän kioskista ja lentoaseman eteen oli perustettu kylmien juomien myyntipiste, josta ostin pari vesipulloa 4:llä pesolla.  100:lla eurolla sai 125,- vaihdettavaa pesoa  (convertible peso = CUC) eli helppona ohjeena taidan pitää, että pesohinnasta otetaan pois 20 % ja saadaan arvo euroina.

 Matkanjärjestäjän moderni bussi löytyi helposti ja reilun kahden tunnin bussimatka kohti Havannaa alkoi.  Pysähdyimme näköalapaikalla ”Valle de Yumuri” Matanzasin kaupungin jälkeen ja ostettavissa olisi ollut mm. alueen parasta pina coladaa.  Majapaikkamme Havannassa on Parque Central hotellin uusi osa ja siellä olimme ennen viittä eli matkustamiseen oli kulunut lähes 20 tuntia.

 Käväisin pienellä kävelyllä hotellin ympäristössä.  Löysin kaupan, josta ostin vettä ja sen jälkeen kävimme kastautumassa hotellin uuden osan katolla olleessa viileävetisessä uima-altaassa ja lämpimässä porealtaassa.  Illallinen alakerran buffetravintolassa houkutteli heti puoli seitsemän aikaan ja uni pian sen jälkeen.

 Keskiviikko 25.1.2012

Kello oli soimassa kuudelta, mutta Ilpo heräsi jo aikaisemmin.  Aamiaiselle menimme heti seitsemältä emmekä suinkaan olleet ensimmäisiä paikalla olleita suomalaisia.

Päivän ohjelmaan kuului kävelykierros 2,5 miljoonan asukkaan Havannan vanhassa kaupungissa, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista.  Vanhojen autojen ihastelu alkoi heti hotellin ovelta, mutta on sanottava, että vanhat kaunottaret alkavat kohta olla vähemmistönä uudempien sisariensa rinnalla. Kuljeskelimme Ernst Hemingwayn jalanjäljillä ohittaen La Floridita ravintolan, jossa hän nautti daiquirit, kävimme Ambos Mundos hotellissa Hemingwayn huoneessa  ja kattoterassilla nauttimassa mojitot. Pysähdyimme La Bodequita del Medio ravintolan kohdalla, joka oli Hemingwaylle tuttu pistaytymispaikka Ambos Mundosin ja La Floriditan puolivälissä. Plaza de San Franciscon lähellä kävimme Havana Club rommi museossa, jossa näimme rommin valmistusmenetelmiä sokeriruo´ osta ja kierroksen päätteeksi oli mahdollisuus maistaa 7-vuotiasta rommia.

Kaupunki on täynnä mitä upeampia pahasti rappeutuneita rakennuksia.  Paljoakaan ei ole entistetty viisikymmentäluvun lopun vallankumouksen jälkeen. Tämän näimme myös lounaan (riisiä, papumuhennosta, naudanlihaa tai kalaa) jälkeen ollessamme ajelulla vanhoilla autoilla kohti Lennon puistoa.  Puisto on perustettu, koska Lennonin ”Imagine” kappale kertoo samoista asioista, joista vallankumoukselliset unelmoivat. Paluumatkalla keskustaan ohitimme mielenkiintoisen ”lippumetsän”, ehkä kuulemme vielä miksi sellainen on pystytetty.

Iltapäivällä vietimme jonkin aikaa hotelimme vanhan osan kattoterassilla ja uima-altaalla.  Sieltä oli hienot näköalat kohti Parque Centralia / keskuspuistoa ja Capitoliumia.  Illallinen nautittiin taas hotellin uuden osan buffetravintolassa.

Tortai 26.1.2012

Aamupäivän ohjelmassa oli perehtyminen salsan saloihin Teatro Americassa parin tunnin ajan. Opetus oli perinpohjaista ja tulostakin taisi tulla. Bussilla jatkettiin lounaalle El Aljibe ravintolaan, jossa tarjolla oli kanaa, riisiä ja papumuhennosta. Ravintolan yhteydessä oli hyvän tarjonnan sikarikauppa, omat tuliaisostokset jätimme kuitenkin myöhäisempään ajankohtaan.

Lounaan jälkeen lähdimme pienten keltaisten Coco-taksien kyydissä ”koskelle” ja ”metsään” ja sieltä Vallankumousaukiolle ihmettelemään mahtipontisia rakennelmia, jotka olivat ehtineet valmistua juuri ennen vallankumousta.  Bussilla jatkoimme matkaa vielä mafian pääpaikkana olleeseen National hotelliin.

Iltapäivänokosten jälkeen oli tarjolla hotellin buffetillallinen sekä käynti Tropicana cabareessa, jossa sisään astuttaessa ojennettiin naisille valkoinen neilikka ja miehille sikari.

Perjantai 27.1.2012

Aamiaisen jälkeen lähdettiin Hemingwayn talolle Finca La Vigiaan, joka olisi sellaisenaan ”kelvannut” monille matkakumppaneille kesäasunnoksi, kunhan järvi olisi ollut vieressä.  Huoneet olivat kodikkaita lukuisine kirjahyllyineen, Afrikasta tuotuine metsästysmuistoineen sekä seinillä olleine taideteoksineen.  Siellä oli mm. yksi Picasson reliefi/tarjotin. Pihakatoksessa oli Pilar-vene, jolla Hemingway tuli aikanaan Floridasta Kuubaan ja pihalle oli myös haudattu hänen koiriaan.

Kävimme myös pienessä kalastajakylässä, jonka satamassa Pilar-vene aikanaan asusti ja pistäydyimme Hemingwaylle tutuksi tulleessa Terazza ravintolassa.

Lounaalle ajoimme La Divina Pastora ravintolaan Cabana linnakkeen kupeeseen.  Linnakkeeseen ja siellä olevaan Che Guevara museoon tutustuimme myös.  Linnakkeelta oli mainiot näköalat Havannan keskustaan.

Päivän retken päätti käynti käsityöläismarkkinoilla Havannan lahden rannalla lähellä rautatieasemaa.  Eipä oikein löytynyt muuta ostettavaa kuin kaulakoruja tuliaisiksi.

Matkaohjemaan ei kuulunut tämän päivän illallinen.  Niinpä lähdimme käyskentelemään hotellin lähistölle Paseo del Martille (Pradolle), jossa oli orkesteri soittelemassa ja kansa tanssimassa.  Huomasimme kadun varrella vihreässä talossa parvekkeen, jossa oli ruokailijoita.  Sieltä löytyi pieni ravintola nimeltään Donna Blanquita.  Päivän annos sisälsi salaattia ja lihavartaat papu ja riisiseoksen sekä jonkinlaisten kuivattujen ei makeiden banaanisiivujen kera. Juomina mineraalivesi ja guavamehu, hinta kahdelta 26,- cuc ei ollut todellakaan paha. Iltateet ja yhden suklaaleivoksen (toista ei ollut) sekä pari jäätelöpalloa kävimme nauttimassa hotellimme vanhan osan kattoterassilla hintaan 10,- cuc.

Lauantai 28.1.2012

Lähdimme heti kahdeksan jälkeen kohti Pinar del Rion provinssia.  Ihailimme maisemia bussin ikkunasta ja näimme tien varrella juusto- ja guavahillokauppiaita sekä paljon liftaajia.  Kuulimmekin, että valtion autojen piti ottaa kyytiläisiä mukaan matkan varrelta, jos niihin  suinkin mahtui.  Täällä on jopa ”keltaisten miesten” ammattikunta, jotka pitävät huolen, että maantiellä autot pysähtyvät ja ottavat lisää matkustajia.  Rekisterikilpien väristä näkee kuuluvatko autot valtiolle, joillekin järjestöille, maaseudun silmäätekeville, yksityisille vai kelle.

Ensimmäinen varsinainen pysähtymispaikka oli Soroan orkideapuutarha.  Siellä vierähti mukava tovi kuunnellen biologioppaan juttuja alueen kasveista.  Matka jatkui ja alitimme lukuisia siltoja, joiden päältä ei johtanut tietä minnekään.  Teiden rakennus loppui Neuvostoliiton hajoamiseen. Nykyään sillanaluset toimivat varjoisina levähdyspaikkoina kyytien odottajille.

Seuraava pysähdyskohde oli Los Jazmines näköalapaikka, josta avautui komeat maisemat Vinalesin laaksoon.  Mielenkiintoista oli myös ajella pienten kylien läpi komeiden kallioseinien kupeessa olevalle lounaspaikalle.  Yhteen seinämään olivat paikalliset asukkaat maalanneet vuonna 1961 kuuluisan taiteilijan Leovigildo Gonzalez Morillon työn Mural de la Prehistoria, joka olisi oikeastaan ollut parempi jäädä tekemättä. Paikalla olisi myös ollut mahdollisuus ratsastaa härällä tai hevosilla.

Lounaan jälkeen menimme tutustumaan tupakanviljelyyn ja sikareiden käärintään (kts. videonpätkä kuvien lopussa).  Paikalta sai myös ostaa oman tilan sikareita, joten osa tuliaisostoksista tuli tehtyä.

Iltapäivän ohjelman päätti käynti Guevas del Indiossa eli intiaanien tippukiviluolissa, jossa ensin kävelimme osittain hyvinkin kapeaa käytävää joitain satoja metrejä ja sen jälkeen avautui eteemme maanalainen joki, jota pitkin pääsimme veneillä takaisin ihmisten ilmoille.

Takaisin hotellilla olimme seitsemän tienoissa.  Illallinen hotellin ravintolassa maittoi ja uni kutsui.

Sunnuntai 29.1.2012

Päivän ohjelmassa ei ollut mitään järjestettyä, joten lähdimme kävelemään vanhan kaupungin kujille.  Obispokadun kulmassa olisimme halunneet käydä kirjakaupassa katsomassa lintukirjoja, mutta kauppa ei ollut auki.  Kävelimme Kenraalikuvernöörin palatsille, jossa oli kaupunginmuseo. Ostimme sinne 5,- cucin liput, joihin sisältyi opastus.  Talon eri osissa meille esiteltiin sen hienoa Euroopasta ja Aasiasta peräisin olevaa esineistöä.

Täältä jatkoimme harhailua turistien kansoittamilla vanhankaupungin kaduilla ja siirryimme Keskuspuiston länsipuolelle Neptuno kadulle, jossa olimmekin paikallisten asukkaiden ympäröimiä. Kadun varrella oli pieniä huomaamattomia paikallisten kauppoja.  Huomaamattomia ne olivat siksi, että niistä puuttuivat räikeät mainoskyltit, kuten muualla maailmassa olemme tottuneet.

Palasimme hotellimme lähelle Modernin taiteen museoon, jossa oli esillä sekä maalaus- että kuvanveistotaidetta eikä niinkään pelkästään modernia vaan jo 1700-luvulta alkaen noin 1970-luvulle.  Uudempaa taidetta en tainnut nähdä.  Kokoelmat olivat hyvinkin runsaat  kolmessa kerroksessa ja ainakin pohjakerros jäi kokonaan tutkimatta.

Lounaalle menimme hotellimme viereen vanhaan palatsiin tehtyyn Asturias ravintolan. Samasta sisäänkäynnistä pääsi myös pariin muuhun eri kerroksissa olevaan ravintolaan. Asturias oli pohjakerroksessa ja siellä oli tarjolla paikallisia ja kansainvälisiä ruokia.  Liha- ja kala-annokset maksoivat 17,- - 22,- cuc ja olivat todella runsaita.  Nauttimamme kana ja possu olivat myös herkullisia.  

Iltapäivä kului lukien ym. Ilpolta hotellin uima-altaalla ja minulta huoneessa. 

Ennen illallista käväisimme päärakennuksen puolella ja maksoimme nettiyhteyden tunniksi.  Ilpo hoiti työasioita ja minä katsastin tuttujen kuulumisia FB:stä.  Koiranpentuja ja vauvoja oli syntynyt ja presidenttikisa käy kuumana.  Haavisto tuntuu kiertävän ahkerasti ja FB tykkääjiä oli jo lähes 102 000 ja Niinistöllä noin 89 000.

 

Maanantai 30.1.2012

Aamiaisen jälkeen oli aika pakata tavarat sillä puolen päivän jälkeen oli lähtö Varaderoon.  Ennen bussimatkaa kävimme parissa kirjakaupassa  kyselemässä lintukirjoja, mutta eipä löytynyt.  Hyllyt olivat täynnä kaikenlaista vallankumouskirjallisuutta.  Odottelimme myös La Floridita ravintolan vieressä tupakkakaupan avautumista, mutta eipä kukaan tullut avaamaan, joten lähdimme hevosajelulle.

Meille sattunut kuljettaja puhui melko hyvin englantia ja esitteli paikkoja, joita ohitimme.  Kysyimme ennen kyytiin nousua, olisiko mahdollista pysähtyä jonkin tupakkakaupan kohdalla, koska osa sikarituliaisista oli yhä ostamatta.  Niinpä pysähdyimme Palacio de la Artesanian luona ja käväisimme valtion tupakkakaupassa, josta sai alennuksella kuuden sikarin paukkauksia, joissa oli Cohiba, Monte Cristo ja Romeo y Julietta sikareita.

Kierros jatkui San Pedro ja Desamparados rantakatuja pitkin  ja siitä komean rautatieaseman ohi Avenida de Belgicalle (Egido) ja lopulta Paseo de Martin sekä Neptunon kautta takaisin Parque Centralin tuntumaan.

Ennen hotellista poistumista käväisimme vielä kattoterassilla ottamassa viimeiset valokuvat Havannan keskustasta. Havannalle jätimme jäähyväiset lounastamalla katedraalin vieressä La Terrazza ravintolassa.

Kuuban suurimpaan hotelliin Riu Varaderoon saavuimme neljän jälkeen.  Hotelli koostuu useista rakennuksista, huoneita on reilusti toista tuhatta ja ravintoloita sekä baareja ym. syöttölöitä ja juottoloita on useita. Syödä ja juoda saa niin paljon kuin jaksaa.  Huoneen minibaarissakin on vettä, virvoitusjuomia ja oluita vapaasti käytettävissä, ei sentään väkeviä juomia kuten on ollut jossakin aikaisemmassa all inclusive hotellissamme.  Tulemme taas edulliseksi hotellille, sillä meillä kuluu juomina lähinnä vettä. Buffet-ravintolan tarjonnan taso jäi kyllä jälkeen Havannan hotellin tarjonnasta vaikka eri ruokalajeja oli huomattavasti enemmän.

Hotellin asiakaskunnasta tuli suurin osa Kanadasta, heillähän ei ole Kuubaan kuin 3-4 tunnin lento, joten maa on heille kuin Välimeren lomakohteet meille.  USAlaisia ei näy, sillä kauppasaarto estää tehokkaasti matkustelun. Turisteja oli myös eri puolilta Etelä-Amerikkaa ainakin, Perusta, Argentiinasta ja Venezuelasta toki myös muista Euroopan maista, mutta selvästi vähemmän.

Tiistai 31.1.2012

Aamu alkoi melko runsaalla vesisateella, mutta aamiaiselle kävellessämme oli sade jo lakannut.  Heti kahdeksan jälkeen saimme varattua illalliset a la carte ravintoloista: sunnuntaille kalaravintolasta ja maanantaille itämaisesta ravintolasta, hintaanhan sisältyy kahden illan ateriat erikoisravintoloissa.  Muina iltoina on tyydyttävä valtaviin buffetravintoloihin.

Aamupäivän vietimme uima-altaan reunalla lukien ja välillä myös uiden.  Uima-altaalla oli tilaa ruhtinaallisesti, viileä vesi taisi pelottaa useimpia muita.  Lounaalle menimme rannan lähelle snack baariin, jossa oli myös pieni buffetpöytä, mutta listaltakin sai tilata esim. hampurilaisen, joka olikin Ilpon mielestä parempi kuin kotona.

Pienen iltapäivälevon jälkeen oli tarkoituksemme lähteä kaksikerroksisella bussilla Varaderon keskustaan.  Kohdallemme pysähtyi tavallinen tyhjä bussi, jonka kuski kutsui meidät kyytiin.  Hän veloitti matkastamme yhteensä 5,- cuc. 

Varaderon keskustassa oli paljon pieniä käsityöläisten toreja, kauppoja ja pieniä ravintoloitakin.  Reilun tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme bussipysäkille odottamaan kaksikerrosbussia.  Taas pysäkille pysähtyi tavallinen bussi ja nyt kuljettaja sanoi, että kyyti on ilmainen turisteille. Hyppäsimme kyytiin ja onneksi huomasimme bussissa paperille kolmella kielellä (esp., engl., ransk.) kirjoitetun viestin: ”älkää unohtako antaa kuljettajalle tippiä”. Bussi toi meidät hotellialueellemme aivan vastaanoton oven eteen, eikä tippiäkään unohdettu antaa.

Illallisen jälkeen jäimme katsomaan alueen teatteriin Crease musikaalista tehtyä paikallista versiota. 

Keskiviikko 1.2.2012

Aamupäivän auringonoton, uima-allasuintien ja lounaan jälkeen lähdimme noin kolmen kilometrin päähän suojelualueelle.  Taksin saanti ei ollut yksinkertaista vaikka hotellin edessä ja lähellä norkoili toistakymmentä kuskia autoineen. He eivät halunneet lähteä niin pienelle keikalle kuin me tarvitsimme.  Hintapyyntö oli loputa keikasta 10,- cuc, mutta tarjosin vain 5,- ja vihdoin yksi kuskeista lähti viemään meitä.  Hän kertoi, että menetti nyt paikkansa jonossa ja joutuu odottamaan pidemmän aikaa parempaa kyytiä.

Area Protegtida Varahicacos ei ollut suuren suuri. Siellä oli monenlaisia meille outoja kasveja mm. 300 vuotias fiikus, joka kasvoi robus kaktuksen päällä.  Alueella oli kalkkikivi-/ tippukiviluolia, joista eräästä löydettiin vasta vuonna 1985 noin 2000 vuotta vanhoja aluperäisasukkaiden jäännöksiä.

Takaisin hotelliin palasimme kaksikerrosbussilla, jonka rahastaja kysyi tarvitsemmeko matkasta kuitin. Ilman kuittia paluumatkan hinnaksi tuli meille 5,- cuc.

Torstai 2.2.2012

Olimme ostaneet AM:n oppaalta snorklausretken kysymättä tarkkaa retken sisältöä.  Oletus oli, että lähdemme vesille, mutta bussi vei meidät ja nelisenkymmentä muuta eri hotelleista ja eri maista tullutta asiakasta noin 30 kilometrin päähän Matanzasin lähelle 20 kilometrin pituiselle aivan rannan lähellä olevalle koralliriutalle.  Itse riutta ja siellä olleet kalat olivat upeimmasta päästä, mitä on tullut nähtyä.  Ainoa ongelma oli se, että meidän kaikkien piti uida oppaiden perässä kovaa vauhtia eikä aikaa jäänyt itsekseen veden pinnalla kellumiseen.  Onneksi otin tällä kertaa retkijärjestäjän räpylät oman snorkkeliputken ja maskin lisäksi, sillä räpylöiden avulla uiminen on toki nopeampaa.  Pitäisi vain opetella joskus räpylöiden oikeanlainen käyttö eli jalan potkiminen ilman polven koukistusta.  Olimme oppaiden johdatuksella vedessä noin 45 minuuttia.

Rannalta ajoimme 5 – 10 minuutin matkan lähelle lentokenttää makean veden täyttämään tippukiviluolaan Gueva Saturnooon.  Luola oli tosi upea ja varsinkin snorkkelin ja maskin kanssa uiminen ja luolan pohjaan veden läpi katsominen oli henkeä salpaavaa.  Valitettavasti luolassa oli meidän bussilastimme lisäksi ties kuinka paljon muuta väkeä, joten tungos portailla ja vedessä haittasi melkoisesti uimanautintoa.  Parempi tämäkin kuin ei mitään.

Iltapäivä kului tällä kertaa uima-altaalla unohtamatta tietenkään syömisiä retken jälkeen ja ennen nukkumaan menoa.

Perjantai 3.2.2012

Varhaisen aamiaisen jälkeen alkoi kahden päivän tutustumisretki kolmeen UNESCO:n maailmanperintökohteeseen ja vuoristoalueen luonnonpuistoon.

Lähdimme Varaderosta kohti Cardenasia.  Kaupunkia kutsutaan ”hevosten kaupungiksi”, sillä siellä näkyi kaduilla tosi paljon hevoskulkuneuvoja.  Jopa busseja korvaava julkinen liikenne on hevosvetoista.  Osa teistä oli tälläkin reissulla kolmekaistaisia moottoriteitä, joilla tosin saattavat liikkua myös hevoskärryt, polkupyöräilijät ja jalankulkijat.  Autot ajavat kovaa, mutta vaaratilanteita ei onneksi näkynyt sillä autoja on tosi harvassa.

Santa Clarassa kävimme katsomassa Che Guevaran ja kumppaneiden hautamausoleumia ja museota.  Tämän kaupungin saivat Chen joukot vallattua ja kunnioituksesta häntä kohtaan on mausoleumi rakennettu 30 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Lounaan nautimme Sancti Spirituksen lähellä Los Laureles ravintolan ulkoilmaosassa.

Matkan varrella näimme pusikoituneita entisiä sokeriruokopeltoja ja lakkautettujen sokeritehtaiden savupiippuja sekä huonoon kuntoon päässeitä kouluja, joissa oppilaat suorittavat lukio-opintoja ja auttavat maataloustöissä vuorotellen.  Järjestelmää ollaan lopettelemassa ja niinpä koulutkin ovat päässeet rapistumaan pahasti. Neuvostoliiton romahdettua ei sokerille ole ollut kysyntää entiseen malliin ja jostain syystä ei pelloille ole istutettu muita kasveja.

Valle de los Ingenios oli ensimmäinen näkemämme maailmanperintökohde.  Se on laakso jossa sokeriruokoa on kasvatettu ja siellä oli myös mielenkiintoisen näköinen torni, josta tilan isäntä saattoi aikoinaan tarkastella, että orjat varmasti työskentelivät ahkerasti.

Toiseen maailmanperintökohteeseen eli Trinidad de Cubaan saavuimme neljän jälkeen ja teimme siellä oppaan johdolla pienen kävelykierroksen. Aikaa jäi myös tutkia tätä rapistuvaa upeaa kaupunkia omin päin. Kaupunki on perustettu 1500-luvun alussa, mutta suurin osa rakennuksista on 1700-1800-luvuilta.  Moniin suojelualueen rakennuksiin on perustettu pieniä kauppoja, ravintoloita tai majapaikkoja turisteille. Rakennusten kalustus ja esineistö tuntuivat olevan samalta ajalta, kuin itse talotkin.

Klo 17:40 lähdimme bussilla kohti 800 metrin korkeudessa Topes de Collantes kansallispuistossa olevaa majapaikkaamme, jonne saavuimme juuri ennen kuin aurinko oli ehtinyt laskeutua.  Rivitalotyyppisen hotellihuoneen oven jouduimme jo avaamaan taskulampun valossa ennen kuin piha-alueelle sytytettiin valot.

Noutopöytäillallinen hotellissa oli virkistävän erilainen kuin Varaderon jättiläismäisessä Riu ketjun hotellissa.

Lauantai 4.2.2012

800 metrin korkeudella olevaan kansallispuistoon tutustuminen alkoi nelivetoisen kuorma-auton lavalla.  Käväisimme ensin katsastamassa pientä kahvinviljelyaluetta ja kuulimme kuinka kahvipavut kuivatetaan Kuubassa kuorineen eli hiukan toisin kuin muualla.  Kahvimaistiaisten jälkeen ajoimme Topes de Collantesin suojelualueelle ja teimme siellä pienen kävelykierroksen, josta osan kuljimme pimeässä kalkkikiviluolassa omien taskulamppujemme valossa. Reitin varrella näimme Kuuban kansalliskukkia ja ties kuinka paljon muita kasvilajeja sekä kuulimme ja näimme Kuuban kansallislinnun sekä toistakymmentä muuta alueen lintulajia alkaen papukaijaparvesta kahviviljelmän luona ja päättyen Kuuban kolibriin lounastauolla. Lounaaksi saimme mm. kokonaisena grillattua possua.

Automatkojen varrella yksi hauskimmista vastaantulijatyypeistä oli stetsonhattuinen muulilla ratsastaja.  Hyvät valokuvat tällaisista pareista jäivät valitettavasti saamatta.

Kansallispuistosta palasimme meren tasolle ja tie kulki rantaviivan tuntumassa.  Näimme upeitten maisemien lisäksi mm. katkarapuviljelmiä , elävien nopeakasvuisten puiden avulla pystytettyjä aitoja, maastopalon jälkiä, mehiläistarhoja ja erilaisia asuinrakennuksia.

Kolmanteen maailmanperintökohteeseen, vuonna 1819 ranskalaisten perustamaan Cienfuegosiin saavuimme iltapäivällä. Siellä rakennuskanta oli uusklassinen, enimmäkseen 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta. Kaupunki oli huomattavan siisti ja vaikutelmaa lisäsi se, että sinne oli saatu rahaa pääkatujen rakennusten ulkomaalausten uusimiseen. Yleensä Kuubassa rakennuskanta rapistuu ja tuntuu, ettei mitään uutta ole rakennettu vallankumouksen jälkeen.  Rahat ovat menneet mm. koulutustason ja sairaanhoidon parantamiseen.  Nehän ovat ilmaisia kaikille.  Joidenkin nuorten kanssa juteltuamme he puhuivat englantia tosi hyvin ja tiesivät esim. tarkasti minkä maiden lähellä Suomi sijaitsee.

Varaderoon saavuimme takaisin seitsemän jälkeen juuri parahiksi illalliselle.  Monet Havanna-Varadero yhdistelmämatkalla olleet kyselivät kokemuksia retkeltä ja saatoimme rehellisesti sanoa, että  se kannatti tehdä.  Näimme ja kuulimme retken aikana niin monenlaista uutta mielenkiintoista asiaa.

Sunnuntai 5.2.2012

Päivä alkoi harmaana ja päätin lähteä Varaderon keskustaan shoppailemaan Ilpo jäädessä hotellialueelle. Nousin kaksikerrosbussin ja ajoin ensin Los Americas kauppakeskukseen. Sieltä ajoin samalla 5,- cucin lipulla keskustan kauppa-alueille. Vesisateen yltyessä en enää mahtunutkaan hotellialueille päin kulkevaan bussiin ja tein kuten monet muutkin, menin kadun yli ja ajoin bussilla ensin toiselle päätepysäkille ja sieltä sitten kohti omaa hotellia.  Tämä reissu kesti kaikkiaan toista tuntia, sillä bussi oli tupaten täynnä ja ihmiset kävivät kuumana, kun eivät päässeet helposti kulkemaan kohti bussin ovia. Jossain vaiheessa bussiin ilmaantui valkopaitainen nainen myymään kylmiä virvokkeita ja jopa rommia ja tunnelma tietysti parani.  Sain onneksi istumapaikan jo matkustaessani vielä väärään suuntaan.  Vastapäätä istui nuorehko pariskunta Kanadan Quebecistä ja vieressä rouva Etelä-Englannista.  Kanadalaisrouva rupesi kysymään mistä olemme ja matka sujuikin mukavasti rupatellessa matkustamisesta, Suomen presidentinvaaleista yms.

Hotelliin päästyäni kuulin vaalien ennusteen.  Niinistöstä on tulossa presidentti, mutta erittäin hienosti selvisi myös Haavisto.

Illallisen nautimme kaikessa rauhassa Los Lirios kalaravintolassa.  Alkupalaksi oli ”kalasormia”, sen jälkeen katkarapucocktail ja pääruokana mereneläviä Karibian tapaan mm. puolikas hummeri.  Jäliruoaksi oli sitruunakakkua ja –jäätelöä. Kamera jäi valitettavasti hotellihuneeseen.

Maanantai 6.2.2012

Aamupäivä kului omalla uimarannalla lukien ja uiden sekä seuraten hotellin ”viihdytysjoukkojen” puuhia.  Pojat järjestivät erilaisia kilpailuja ja opettivat asiakkaille tanssiaskelia.  Pitihän minunkin rohkaista mieleni ja menin mukaan tanssimaan. Puolilta päivin alkoi taas sataa, mutta se ei meitä pahemmin häirinnyt, sillä olimme varanneet hieronta-ajat hotellin kylpyläosastosta.

Illallisen nautimme aasialaisessa ravintolassa.

Tiistai 7.2.2012

Kaikki mukava päättyy aikanaan ja niinpä tämäkin loma Kuubassa.  Matkatavarat mahtuivat hyvin laukkuihin, sillä ostettavaa ei tuliaisiksi oikein ollut.  Koirienhoitajatyttäret saivat isot kuubalaisten taitelijoiden kuvilla varustetut sateenvarjot ja kotiin ostin Roberto Conzalezin kuvalla varustetun suihkuverhon.

Kotimatka sujui ongelmitta.  Varaderon hotellista lähdimme tiistaina klo 11 ja kotona olimme keskiviikkona samoihin aikoihin.  Matka ei suinkaan kestänyt vuorokautta vaan 7 tuntia vähemmän, kun otetaan aikaero huomioon.

Matkalukemisena oli mm.: Oscar Hijuelos, Kuubalainen sydän; Cristina Garcio, Kuubalaiset sisarukset; Douglas Terman, Kuuba-ruletti, Eva Aminoff, Vallankumouksen valtakunta, Pauliina Raento; Kuuba: maa, kansa, yhteiskunta, Gaudeamus 2011. Laura Similä; Kuuba libre, Fidel Castron ja Ernst Hemingwayn Kuuba.